maanantai 20. lokakuuta 2014

Heips !

Taas on aikaa vierähtänyt viimeisestä blogipäivityksestäni.On ollut melkoisia elämän muutoksia: sekä liikkeeni että kotini muutto kesäkuun alussa Tampereelta Ouluun olivat aikamoisia ponnistuksia. Mutta nyt voin jo hyvin todeta, että elämä on palautunut suurinpiirtein normaaleihin uomiinsa. Olen avannut uuden Tarinat-liikkeen Ouluun, Siljonkadulle, jossa myyn nyt antiikkia ja sisustustuotteita. Ja Oulun kotikin on pääpiirteissään sisustettu, vaikka ainahan koti elää ja muuntautuu. Senhän jokainen sisustuksesta innostunut varmaan tietääkin.





Tämän blogitekstin aihealue on

              TAULUJEN RIPUSTUS JA RYHMITTELY !

Muutamia vuosia sitten sain tehtäväkseni ryhmitellä ystäväni hoitokodin kapealle käytävälle mustavalkoisten, valokuvamaisten taulujen/julisteiden ryhmän. Taulut olivat melko isoja, kuten seinä-aluekin, mutta niiden tarkoitus oli katkaista pitkän käytävän vaikutelmaa ja luoda nostalgista tunnelmaa sekä syvyyttä koleaan käytävään. - Ohessa kuva.








Erikokoisten taulujen ripustuksessa oli joitakin kokoavia linjoja. Esim. suurikoiset julisteet ripustin toisesta sivustaan samaan linjaan, ja välillä pienemmät erikokoiset olivat keskilinjansa suhteen kohdakkain. Helpoin tapa oli ryhmittää taulut ensin lattialla. Kunhan muistat vain katsoa, että tauluryhmän korkeus mahtuu myös seinälle ja myöskin asettuuu sopivasti huonetilan korkeuteen. Tärkeää on, että jokaisessa taulussa on jokin sitova linja toiseen nähden. Näin tauluista tulee tasapainoisempi kokonaisuus. Myös töiden väreillä- jotka vaihtelivat tässä tapauksessa mustan ruskeasta harmaan valkoiseen- oli merkitystä. Huomion arvoista oli kokonaisuuden kannalta sekin, että lattialla oli iloisen kirjava käsinsolmittu matto. 






Kotimme harmaasävyisen makuuhuoneen seinälle taulujen joukkoon ripustin vanhan huutokaupasta huutamani aidon luokkahuoneen kellon, josta ajan näkee aamulla ilman silmälasejakin. Paikkansa kokoelmassa sai myös edesmenneen isäni auton rekisterikilpi ja muutamat symbolistiset pikkutaulut sekä kaksi läheisiimme ja ystäviimme liittyvää valokuvataulua. Koko ripustus on  juuri hetki sitten tehty ja nyt mietin pitäisikö vasemmalla alhaalla olevaa valokuvataulua hiukan laskea, jotta kokonaisuus olisi tasapainoisempi.-Pitäähän sitä! Joka tapauksessa minusta on piristävää, että taulujen joukossa on jotakin poikkeavaa, jokin mikä ei ole taulu: kello, rekisterikilpi, kranssi, hattu tms. Tämänkin ryhmän kokosin ensin lattialle. 




Tässä tyttäreni melko pienessä huoneessa valkoinen kello ja rekisterikilpi rikkoo taulukokoelman, joka koostuu vanhoista taidevalokuvista. Kaikissa on mustat samankaltaiset kehykset.




Tämän kodin historialliset kartat, todistukset ja valokuvat kertovat suvun tarinaa. Niiden määrä ja seinän koko olivat rajaavina tekijöinä taulukokoelman sommittelussa, samoin seinän edessä oleva työpöytä. Ylimmäisen taulurivin alareunat ovat samassa linjassa ja alimmaisen rivin yläreunat myös. Näin saatiin kaikki taulut istumaan ko. seinälle olemassa olevia huonekaluja mukaellen.





Tässä nuoren tytön huoneessa hallitsee reippaan punainen seinä, joka on täytetty vanhanaikaisilla tauluilla. Niissä on joko kuluneet mustat tai kullatut kehykset. Ripustus on aloitettu seinän ylänurkasta. Hallitsevan värin lisäksi seinä ei kuitenkaan tarvitse enää mitään "poikkeuksia", kuten hattuja tai kylttejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti