Hiukan on aikaa kulunut edellisestä tekstistäni. Tämä kun on vielä vähän harjoitteluasteella tämä blogin kirjoittelu.
Runsas vuosi sitten hurahdin trash design koristekynttiläjalkoihin ja -maljoihin. Pajallani on nyt materiaalia aikamoinen määrä. Odottelen nyt, että saan nämä joulupyhät kunnialla läpi, niin voin taas alkaa rakentelemaan trash designejani. Kirpputoreilta olen löytänyt paljon tuikkukynttilänjalkoja, parittomia pikkulautasia, laseja, ja mikä parasta myös valaisinten kuuppia, jotka näin löytävät aivan uuden tehtävän. Pari hyllyllistä olen Tarinat, antiikki- ja sisustusliikkeestäni näitä erikoisuuksia jo myynytkin. Nehän sopivat mitä mainioimmin suomalaiseen sisustukseen. Asiakkaat ovat ostaneet niitä tupaantuliaislahjoiksi, syntymäpäivälahjoiksi mutta myös ihan omaksi ilokseen. Varsinkin kevään rospuuttokelien aikana ja syksyn harmaudessa ne tuovat väriä ja iloa kodeissa, varsinkin silloin kun päivänvalo pääsee niiden lasipinnoilla leikkimään.
Usein yksinkertaisimmat maljat ja kynttilänjalat ovat onnistuneimpia. Sini/punainen ja lasinvärinen on tehty kahdesta eri osasta. Samoin alla oleva mustan/ruskeamalja. Musta tai oikeammin tummanharmaa malja on itseasiassa Ikean jo myynnistä poistunut malja ja sen päällä on 60-luvun hedelmävati. Kokonaisuus on yksinkertaisuudessaan kuin kukka.
Oppirahat tässäkin työskentelyssä on tottakai maksettava. - Melko nopeasti huomasin, että osien liimaamisvaiheessa on hyvä käyttää vatupassia l. vesivaakaa ja liimattavaa työtä pitää käännellä ja tarkastella monelta kantilta. Lasinvärinen silikoni, joilla osat on liimattu kuivuessaan on todella pitävä ja myös hankala irroittaa. Tärkeää on nimittäin pitää kokonaisuus suorassa linjassa.
Myöskään värjättyjä lasiesineitä ei kannata käyttää, sillä ne eivät kestä silikonin ja auringonvalon yhteisvaikutusta, vaan värit katoavat ikävän näköisesti.
Olen myös tehnyt erilaisia teemoja kynttiläjalkoihin. Alla olevassa kuvassa on ranskalainen seurue: oikealta vasemmalle ne ovat nimeltään Monsieur, Mademoiselle ja Madame.
Trash design tunnelmissa, Irkka !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti