perjantai 23. elokuuta 2013



        Hei kaikki Tarinat-liikkeen ystävät !

Tarinat, antiikki- ja sisustusliike järjestää Sisustuksen idea-illan lokakuun 7. (ma) päivänä. Olen pitänyt tällaisia iltoja useitakin erilaisille ryhmille sekä Lappeenrannassa toimimiseni aikana että myös Tampereella.

Nyt kuitenkin aika on otollisempi kuin koskaan ennen. Uskon, että ideat tulevat tässä ajassa enemmän kuin tarpeeseen. Yllä olevassa kuvassa on esimerkki olohuoneestani, kotini nimittäin toimii showroomina.

Tämän olohuoneen seinän täytti suuri kirjahylly, jollainen  edelleenkin hallitsee monien kotien olohuonetta.- Minullahan ei ole mitään kirjoja vastaan, rakastan kirjoja, mutta ei niiden tarvitse hallita kodin tärkeintä huonetta, jonka pitäisi olla rauhottumisen ja rentoutumisen ja voimavarojen lataamisen paikka.

Hajautin kirjahyllyni kirjat eri huoneisiin. Niille tehtiin hyllyt ovien yläpuolelle. Kuvassa oleva seinä kun sattui vielä olemaan tiiliseinä, ajatus siitä että seinäpinnan karkea struktuuri tulisi paremmin esille, kun suuri umpinainen kirjahylly ei olisi seinää peittämässä antoi suunnitelmilleni vauhtia.Vielä kun olin juuri hiljattain löytänyt korkeat kultakehyksiset peilit, joista keskiosa puuttui. Niiden sijoittelu oli tästä syystä hankalaa, mutta hienot ne kuitenkin olivat, toisaalta kyllä vähän prameat. Sitten kun varastossa sattui olemaan ystävältäni saatu tosi vanha (ja likainen) höyläpenkki niin sain ns. AHAA-elämyksen. Höyläpenkin kanssa peilit eivät näyttäisi lainkaan niin prameilta, mutta ne pitäisi vielä "sitoa" jotenkin kokonaisuudeksi. Samaisessa olohuoneessa oli kultakehyksinen bendyylikello, perinteisesti  yksinään seinä-osiota hallitsemassa. Sen sijoittaminen peilien väliin oli suunnitelmani ns. piste i:n päälle. Olin innoissani ! Tästä tulee hyvä... ja hyvähän siitä tuli. Ihana höyläpenkillä on syys- ja talvi-iltaisin poltella kynttilöitä, kun ne vielä kertautuvat peileissä. Ja perhejuhlia järjestettäessä höyläpenkki on ollut todella tarpeellinen apupöytä. Ratkaisu on paljon paljon parempi kuin entinen kirjahylly ja esteettisestikin kaunis tunnelman tuoja. - Tällaisia ideoita ja paljon muuta on tarjolla 7. lokakuuta kodissani. Mutta ongelmia voit tulla ratkomaan Tarinat, antiikki- ja sisustusliikkeeseen Näsilinnankadulla, Tampereella.

         Tervetuloa !

           Irkka